..Niin siis, Jyväskylässä. Kuusi viikkoa kotipaikkakunnalla meni nopeasti, hieman liian nopeasti jos olen rehellinen. Isäni tokaisi, että 'etkös sinä kolmisen viikkoa ole ollut?' - no en, vaan kuusi viikkoa. 

Tuona aikana kerkesi tapahtua yhtä sun toista. Isoäitini menehtyi, pidimme kauniit hautajaiset lähisuvun kesken. Yhteensä vain 11 saattajaa mummon viimeisellä matkalla. Hermoilin, kävelin aivan tolkuttomasti (olen avautunut useaan otteeseen paino-ongelmastani täällä, mutta nyt näyttää hyvältä. Ensimmäisen ja viimeisen punnituksen väliltä paino on pudonnut noin seitsemän kilon verran. Vesipainoahan tuo on, mutta enköhän rohkaistu taas kuntosalille jossain vaiheessa!) 

Laiton pitkän viestin yliopiston koulutussuunnittelijalle, kertoen tunteistani ja siitä että olen todennäköisesti jäämässä joksikin aikaa sairaslomalle. Vastaanotto oli positiivinen ja kannustava, sovimme että otan yhteyttä häneen uudestaan, kun palaan takaisin kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Olen stressannut myös finanssipuolta, mutta mikäli suunnitelmani etenevät odotetulla tavalla, palaan ansiotyöhön ensi vuoden keväällä, tai viimeistään alkukesästä, jahka saan ensin kandidaatin opinnot purkkiin. 

Olen myös pohtinut paljon eri vaihtoehtoja maisteriopintoja ajatellen. Meillähän on suora opiskeluoikeus varhaiskasvatuksen maisteriohjelmaan, mutta en tiedä haluanko jatkaa opintoja alalla, jota ei arvosteta ja jonka palkkaus on huono. Elämä on elämistä varten ja mieluummin tienaan ansioni työssä, josta oikeasti nautin. Ei, älkää käsittäkö väärin: Lapset ovat ihania, ja heidän kanssa on aivan ihanaa tehdä töitä. Varhaiskasvatuksen yksi parhaimpia puolia on se, että opetustuokiot voi toteuttaa haluamallaan tavalla: Kieltämättä jokainen toimintatuokio, jonka olen pitänyt on taidepohjainen. Lapset saavat toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja mikään ei palkitse niin paljon kuin lasten innostuneisuus aihetta kohtaan.

Kovasta työstä pitää myös saada kunnollinen korvaus. Ei riitä, että varhaiskasvatus on kutsumusammatti, ja sanonpahan vaan, päiväkodissa ei vaan leikitä. Mielestäni on myös aivan pöyristyttävää, että sisäänpääsyrajoja pitäisi laskea entisestään. Minkä ihmeen takia? Aloittaessani vuonna 2019 opinnot, kävi hyvin selväksi että monelle tuo on ainoastaan "helppo" väylä kasvatustieteelliseen ja kohti luokanopettajan opintoja (Totta kai ensiksi pitää suoriutua VAKAVA-kokeesta) ja fuksivuonna olin varmaankin 25 opintopisteen arvosta massaluennoilla aineen-,erityis - ja luokanopettajien kanssa. Eli pohja on tavallaan sama, mutta meillä palkka on roimasti huonompi mitä muilla. Olen pahoillani, tämän ei ollut tarkoitus olla mikään palopuhe varhaiskasvatuksen kriisistä, mutta tästä asiasta pitää puhua ja paljon. 

Matkustin eilen seitsemän tuntia julkisilla, voin sanoa että olin aivan poikki päästessäni kotiin. Päivän jännitysnäytelmät olivat vastaavanlaiset: Mannerheimintiellä on remontti, bussikuski varoitteli jo etukäteen että saattaapi olla ruuhkaa, mutta yritetään pysyä aikataulussa. Vaihtoaikaa HKI-JKL bussiin oli huikeat 40 minuuttia, joten manifestoin hiljaa mielessäni, että olisin ajoissa perillä. Onni oli myötä ja olinkin päämäärässä 10 minuuttia etuajassa. Kirjamellisesti juoksin pitkin kampin ostoskeskusta kantamuksieni kanssa, pikaisen jaloittelun jälkeen kävin ostamassa itselleni kampin k-kaupasta itselleni halvimman mahdollisen kolmioleivän, sekä pullollisen vettä. Aikaa minulla oli tässä vaiheessa noin 30 minuuttia. Hoin itselleni jatkuvasti mantraa, että tässä ei ole mikään kiire, syö ihan rauhassa. 

En tietenkään linkin aikataulua tutkiessa muistanut, että tänäänhän on tosiaan helatorstai, eikä busseja mene niin usein kuin yleensä. Olin tässä vaiheessa niin väsynyt ja nälkäinen, että pää ei meinannut enää toimia kunnolla. Pääsin onneksi kotiin ja avainkin toimi kunnolla. Meillä on siis sellaiset hotelliavaimet, jotka pitää päivittää viiden kuukauden välein. Viimeksi jäin lukkojen taakse -20 pakkasessa, jokseenkin kevyessä vaatetuksessa. Onnekseni eräs tuntematon naapuri päästi minut päivittämään avaimet ja homma oli sillä selvä. Kuten mainittua, olin niin väsynyt etten edes aluksi tajunnut miksei nintendo switch-pelikonsolini muodosta yhteyttä monitoriin, no joo..syyhän oli yksinkertainen: Olin unohtanut laittaa virrat päälle. Mahtavaa, sangessaan mahtavaa. Koska olin niin nälkäinen, tutkin kuivakaapin jokseenkin hätäisesti ja luojan kiitos, olin ostanut tonnikalaa ja purkissa oli vielä vähän riisiä. Söin siis köyhän opiskelijan annoksen: Riisiä ja tonnikalaa, ilman mitään tilpehöörejä. Olin niin onnellinen tuosta annoksesta. Purin myös matkalaukun saman tien, koska tiesin että olisin vaan vittuuntunut jos kaupasta tullessani olisi tuo urakka ollut vielä edessä. 

Kävin kaupassa puhelimen laskin visusti kourassa. Olin aiemmin keväällä osallistunut Finnpanelin kyselyyn ja sain siitä hyvästä 5€ lahjakortin k-kauppaan. Tästä hyvästä kauppalaskun suuruus oli huikeat 14€. Olen budjetoinut elämäni viikon verran eteenpäin, käytettävissä on 46,98€ joka päivälle. Ihan hyvä summa siis, ellen sanoisi. Ensi viikolla minulla on lääkärin vastaanotto, tiistaina pitää täyttää taas pino papereita, jotta lääkäri saa käsityksen tilanteestani. 

 

Kiitos lukemisesta ja pahoittelut jokseenkin mahtipontisesta postauksesta. 

Kirjoittelemisiin, 

Veronika