Kappas, viime postauksesta onkin aikaa jo yli kuukausi, no ei siinä mitään. Ei mun elämässä ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, kukaan ei ole kuollut, tai syntynyt. Kaikki on itse asiassa, ihan jees - mikä on mulle uutta, koska yleensä mulla on joku projekti alla 247365, enkä edes koe huonoa omaatuntoa siitä, että olen oikeasti ottanut rennosti nyt nämä viime viikot. 

Ja sitten asiaan, suurena musiikin ystävänä, mulle on luonnollista käydä erilaisissa konserteissa. Tyylilajit vaihtelee melkeinpä yhtä usein, kuten mun mielialat. Joskus haluan rentoutua ja juoda kupin teetä, samalla kuunnellen jotain indiepoppia, joskus taas haluan kääntää volat kaakkoon niin, että tärykalvot puhkeaa, kun Iron Maidenin Seventh son of a Seventh son pärähtää soimaan nappikuulokkeista. 

Ariana Granden konsertista on nyt aikaa melkein kolmisen viikkoa, itse asiassa, tämä postaus on pyörinyt mielessä heti iskun jälkeen, mutten ole osannut pukea kaikkia mun ajatuksia sanoiksi, tai jaksanutkaan. Ajatus siitä, että jotain tuollaista tapahtuisi suomessa on hyvinkin absurdia ja pelottavaa. Kuka nyt tänne haluaisi hyökätä, ja mihin täällä edes kannattaisi hyökätä niin, että tuloksena olisi mahdollisimman paljon tuhoa ja ruumiita. Olin toukokuussa rock-konsertissa ystävieni kanssa Hartwall Areenalla, mulla oli päällä farkkuliivi, jonka povitaskuihin olin ujuttanut puhelimen, että lompakon. Järkkäri selkeästi näki, että niissä taskuissa on jotain, muttei vaivautunut uhraamaan kalliarvoisesta ajastaan sekuntiakaan sille ajatukselle, että mitä jos mun taskuissa olisi tikittänyt pommi? 

Pääsin melko hyville paikoille permannolla, mun ympärillä oli paljon ihmisiä ja tungosta, miettikää..Siis oikeasti miettikää hetki, että miten paljon tuhoa mä olisin saanut aikaiseksi, jos mä olisin ollut joku itsemurhapommittaja. Niinpä, ja miettikää vielä, että miltä siltä järjestyksenvalvojasta tuntuisi, kun ne näyttäisi mun kuvaa niille. Hän, jos kuka olisi voinut estää mun pääsyn permannolle.

Monet mun ystävistä ovat kertoneet, etteivät enää uskalla mennä mihinkään konsertteihin, koska pelkäävät jotain pahaa tapahtuvan. Juuri sitä ne haluaa, että me lopetetaan elämästä. Että me aletaan kuikuilla meidän olan yli, ja että meistä tulee neuroottisen ylivarovaisia. Minä en halua antaa pelolle valtaa, vaan jatkan elämääni kuten tähänkin asti. Minä haluan, että sinäkin teet niin, juuri sinä, joka luet tätä postausta. 

Elämä on valintoja täynnä, sinä itse valitset polkusi.