Kirjoitin pari viikkoa siitä, kuinka ahdistus oli ottanut vallan mielestäni ja ruumiistani. Suoritin asioita mekaanisesti, vähät välittämättä lopputuloksesta. Nyt tuo synkkyyden ajanjakso on takanapäin ja näen valoa tunnelin päässä, siitä toisesta ihmisestä, ehkä elämäni tärkeimmästä ihmisestä en menisi niin takuuseen. En voi puhua hänen olostaan hänen puolestaan, mutta tuntuu että hänkin on taas "normalisoitumassa" syvissä vesissä ajelehtimisen jälkeen. Hän pyysi anteeksi tympeää käytöstään, en koe hänen tehneen mitään väärää. Meillä kaikilla on joskus synkkiä ajanjaksoja, jolloin haluaisimme kadota kokonaan tältä planeetalta. 

Sairastuin flunssaan maanantaina, ja olen siitä saakka yrittänyt toipua lauantaihin mennessä. En usko, että jaksaisin mennä istumaan iltaa kenenkään luokse, saavat vielä tartunnan. Kuumetta minulla ei onnekseni ole, mutta röhää sitten senkin edestä. En kyllä htään ihmettele, että tulin sairaaksi. Stressi ja otolliset pöpöt päiväkodissa tekivät tehtävänsä, jos asiaa pyrkii ajattelemaan positiivisesti, niin ehkäpä kaikella on tarkoituksensa. Olen niin sanotusti painanut menemään tukka putkella, eli nyt kannattaisi vähän rauhoittua. 

Joululomaan on enää alle kaksi viikkoa. Mikäli pitäydyn ensisijaisessa suunnitelmassa, niin palaan kotipaikkakunnalleni 12.12., ja palaan takaisin jyväskylään vasta vuoden vaihduttua. Kaipaan kotipaikkakunnan rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Ei tästä ole kauaakaan, kun pyöräilin ilman lamppua (hups) keskellä yötä ystäväni luota vanhempieni luo. Se tähtitaivas oli suomen mittakaavassa upein mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Tuon takia kaipaan luonnon keskelle, on ihanaa vain kuunnella hiljaisuutta ja olla omissa oloissa. Tuo on myös oiva tilaisuus pitää taukoa sosiaalisesta mediasta. 

Kommentointi on nyt vapaata, olin joskus blogin alkutaipaleella laittanut asetuksen että minun tulee ensin hyväksyä kommentit, jotta ne näkyisivät kaikille. Mikäli haluat sanoa jotain, niin sana on vapaa.

Kullaan lisää joulukuun puolella!

<3, Veronika