Heippa! 

Olen asunut viikon omillani ja tämä on oikeastaan sellaista millaista kuvittelinkin, rauhallista ja leppoisaa. Tietty rahanmeno aluksi kauhistutti hankintoja tehdessä, mutta kuten äitini sanoi järkevästi "Se kirpaisee vaan kerran." koen myöskin, että olen ansainnut hieman hemmottelua liki vuoden rankan työrupeaman jälkeen.  Koulu alkaa 2.9., eli voin lomailla vielä reilun viikon ihan rauhassa rennosti ottaen. Opintojen aloittaminen jännittää hieman, koska olen viimeksi istunut oppitunnilla tammikuussa 2015. Uskon myös, että pääsen nopeasti myös opiskelurytmiin ja keväällä opiskellessani pääsykokeisiin, nautin opiskelusta vaikkei jokainen artikkeli herättänytkään minussa juurikaan minkäänlaista mielenkiintoa (lue: lihan ontologia..) 

Jyväskylä on kohdellut minua hyvin tähän asti, tapailen erästä kiinnostavaa miestä ja toivon että tästä tulee jotain suurta, en paljasta vielä tämän enempää koska se toisi huonoa onnea. Olen hieman taikauskoinen tällaisten asioiden suhteen, heh. 

Viihdyn asunnossani hyvin, naapureita en ole tavannut sillä meillä on ilmeisesti aika erilaiset elämänrytmit. Tiedän ainoastaan seinänaapuristani sen, että hän on ilmeisesti rokkimiehiä sillä hän tykkää huudattaa 1950-luvun rokkia täydellä volyymilla juuri silloin kun haluaisin tehdä jotain keskittymistä vaativaa asiaa. Olen myös taas aloittanut vesiväreillä leikkimisen, joka toimii terapeuttisena toimintana koska rehellisesti sanottuna vietän aivan liikaa aikaa puhelimellani. No, asia korjautunee pian kun opinnot alkavat, saan ajatukset pois muualle sosiaalisesta mediasta. 

Olin melko varma Jyväskylään muuttaessani, että kaikki ongelmat ratkeaa nappia painamalla. Tuntuu siltä että olen entistäkin masentuneempi, en oikein jaksa mitään tai ketään. Pitänee ottaa "niskasta kiinni" ja tunkea opiskelijaterveydenhuoltoon, koska ahdistus ja itseä alas polkevat ajatukset aiheuttavat vaan enemmän tuhoa.