Saavuin kotipaikkakunnaltani takaisin Jyväskylään viime torstaina. Oli ihanaa tulla taas omaan kotiin, sekä viettää vielä muutama päivä vanhempien kanssa, ennen kuin he lähtivät takaisin etelään. Olen siivonnut asunnossani, järjestellyt kaappeja JA jopa hommannut reitittimen! Hyvästi siis netissä surffailu mobiilidatan armoilla. Menihän siihen suunnilleen vuosi, en vain ole aikaisemmin jaksanut hommata itselleni wifiä, pari päivää sitten sain tarpeekseni ja poljin Seppälän kauppakeskukseen, kastuen jokaista vaatekappaletta myöten, kiitos ulkona raivoavan 15 minuuttia kestäneen ukkoskuuron. Kotiin päästyäni heitin märät vaatteet surutta lattialle ja painuin lämpimään suihkuun. En halua vilustua, enkä sairastua muutenkaan. Olen siinä mielessä hieman onneton, että tavallinen flunssa kestää helposti miltein kaksikin viikkoa. En halua menettää lähiopetuksesta hetkeäkään, haluan silti nähdä opiskelukavereita ja käydä kampuksilla, ihan vaan oman mielenterveyteni kannalta. Eristäytyminen oli rankempaa kuin olisin koskaan uskonut, vaikka luokittelenkin itseni introvertiksi, osaan silti nauttia sosiaalisista tilanteista ja ihmisten seurasta, vaikka kaikista mieluiten olen joko kaksin tai tutussa pienessä porukassa, sillä isot porukat ahdistavat ja aiheuttavat turhaa stressiä. 

Viime marraskuinen riesa, unettomuus on tehnyt jälleen paluun. Olen siis taas vaihteeksi joutunut turvautumaan 3 mg melatoniiniin. En vain jaksaisi taas tätä unettomuusrumbaa, se oli viimeksi viedä viimeiset mielenterveyden rippeet. Toivon hartaasti, että kyseessä on vain ja ainoastaan vaihe, joka menee ohi, kunhan olen taas tottunut olemaan yksin ja aloittanut opinnot. Odotan opintoja ihan mielenkiinnolla, tuleepahan taas jotain järjellistä aktiviteettia arkipäiviin, vaikka nykyään kaikki päivät tuntuvat viikonlopuilta. Tavoitteena on pitää keskiarvo nelosena, joten onpahan ainakin jotain tavoiteltavaa. 

Tämä oli taas tällainen "Hei, olen elossa" - postaus, joita on nähty tässä blogissa monen monta. Nyt aion mennä suihkuun, jonka jälkeen sukellan sänkyyn kirja kainalossa (enkä tosiaan pahastuisi, mikäli nukkuisin koko yön putkeen..). 

Nähdään taas! 

Veronika.