Havahduin tänään siihen, että olen kirjoitellut tänne epäaktiiviseen internetpäiväkirjaani melkein kuuden vuoden ajan. Huomasin myös, että olen ties kuinka monta kertaa aloittanut elämäntapamuutoksen ja kertonut siitä täällä. No, eipä ole tullut tulosta. Kuten eräs tuttavani sanoi, uuden vuoden lupaukset kestävät maksimissaan kuukauden. Tällä kertaa asia on oikeasti toisin. Tehtävää on paljon, mutta lopussa kiitos seisoo. 

En minä sitten valmistunutkaan viime vuonna. Elämä ei ole oikeasti niin suoraviivaista, ja en jaksa pitää sen asian kanssa mitään kiirettä. Oma terveys ja erityisesti mielenterveys etusijalle. Jotenkin tuntuu siltä, että ensimmäistä kertaa vuosiin pistän itseni etusijalle. Elämänmuutos vaatii myös tietynlaisen ajattelumallin, siinä voi mennä reilu vuosi - jopa kauemminkin. Olen kuitenkin päämäärätietoinen ja tiedän mitä minun tulee tehdä saavuttaakseni ne asiat. Toivottakaa sohvaperunalle onnea salille, onneksi minulla on ystäviä jotka osaavat juurikin neuvoa syömisten ja liikkumisen kanssa. Ilman heitä tämä retki voisi olla vieläkin haastavampi. 

Haasteista puheen ollen. Olen viettänyt paljon aikaa vanhempieni kanssa, itse asiassa kirjoitankin tätä postausta vanhasta huoneestani. Kuinka monta kertaa olen tuonkin virkkeen kirjoittanut? Aika monta. Vaikka minulla on ystäviä opiskelupaikkakunnalla, koen silti oloni joskus ihan äärettömän yksinäiseksi. Jyväskylä ei muutenkaan ole tuntunut kodilta aikoihin. Tai siis, minulla on siellä koti, mutta silti..en koe oloani kotoisaksi siellä. Kaipaan rannikkoa ja erityisesti merta, valmistumisen jälkeen aion muuttaa takaisin etelä-suomeen. Paikkakuntaa en osaa vielä sanoa, Porvoo voisi olla kiva, tai sitten Helsinki. Olen taas kärsinyt enemmän ahdistus - ja paniikkikohtauksista kuin aikoihin, siinä otinen ja kolmas syy miksi olen viettänyt paljon aikaa tässä pienessä maailmanluokan pikkukaupungissa. 

Taas toivottelen teille oikein hyvää uutta (parempaa) vuotta 2023. Toivottavasti internetpäiväkirjan satunnaisille lukijoille kuuluu hyvää. Nauttikaa pakkaskeleistä, niin minä ainakin aion tehdä! 

Toivottavasti kirjoitan tänä vuonna useammin,

näkemisiin, 

Veronika