Sunnuntaina tulee 6kk täyteen tässä talossa, on jokseenkin pelottavaa ajatella miten nopeasti aika on rientänyt. Puoli vuotta sitten olin ihan paniikissa ensimmäisenä työpäivänäni, jota en koskaan tule unohtamaan. Tämä on kaikinpuolin ollut opettava välietappi ennen opintojen jatkamista, oon kerennyt puolen vuoden aikana säästää mukavan summan tulevaisuutta varten. Sain tuon kuulostamaan siltä, että olisin lopettamassa. En suinkaan, työsuhdetta on vielä puolisen vuotta jäljellä. Toivon sydämeni pohjasta, että pääsen muuttamaan pois heinä-elokuussa kauas pois, Jyväskylään tai Vaasaan. 

Muutto kotipaikkakunnalta pois tekisi varmasti terää myös mun mielenterveydelle, olenhan asunut lähes 23 vuotta jo samalla pikkupaikkakunnalla. On arvattavaa, että piirit on myöskin pienet. Kaikki tuntee toisensa ja tietää toistensa asiat. Kaipaan sitä tunnetta, kun yksinkertaisesti kukaan ei tunne sua. Pääsisin siis aloittamaan puhtaalta pöydältä, karistaen menneisyyden pölyt olkapäiltä. 

Eilen oli naistenpäivä, ostin itselleni pari kimppua ruusuja koristamaan minimalistista huonettani. Ilta puolestaan meni taas ahdistuskohtausten kourissa, yritin käydä järkevää keskustelua rakkaiden ihmisten kanssa epäonnistuen täysin. Koen, että mun täytyy olla vahva kaikkien muiden puolesta. Ongelmana on vaan se, että kuka olisi vahva mun puolesta? Keneen mä voisin luottaa ja tukeutua silloin kun mulla on vaikeaa? Tietysti mulla on kourallinen ystäviä ympärillä, mutta kaipaan sitä henkistä yhteyttä. 

Tuosta voi helposti päätellä sen, että kaipaan parisuhdetta. Tottahan se on, kaipaan läheisyyttä. En niinkään seksiä, vaan pelkästään yhdessäoloa ja sitä tunnetta että joku oikeasti välittää susta. Kotoahan kukaan ei tule hakemaan, mutta on mulla jotain viritystä tällä hetkellä. Etenen hitaasti, ja toivon että jonain päivänä mä voin kutsua häntä mun rakkaaksi. 

Yhteishaku alkaa kohta, katsotaan että mihin mä laitan hakemukset vetämään. Mukavaa maaliskuuta kaikille!