Elämä on ihmeellistä. Istun taas jälleen lapsuudenkotini ruokapöydän ääressä, joka tällä hetkellä toimii työpisteenä loman ajan. Olen elänyt viimeiset kuukaudet sanoinkuvailemattoman ahdistuksen vallassa, olen itkenyt ja valvonut öitä. Ollut epävarma tulevasta ja siitä, tuleeko opinnoistani yhtään mitään. Kyllä niistä tulee. Olen viimeinkin, 25. ikävuoden paikkeilla oppinut ymmärtämään itseäni, olen tutustunut itseeni eri keinoin. Olen tehnyt elämässäni isoja päätöksiä, opettelen päästämään irti kateudesta, turhautuneisuudesta. Alan vihdoinkin elämään itseäni varten, en muita varten. On aika olla itsekäs ja pitää kiinni terveydestä ja mielenterveydestä. On aika nauttia, tutustua uusiin ihmisiin, ehkä jopa rakastua uudelleen? Ken tietää, mitä nämä viimeiset kuukaudet tuovat tullessaan? Olen valmis uusiin muutoksiin, uusiin haasteisiin. Elämä alkaa vihdoinkin helpottaa, tämä tuntuu niin ihmeelliseltä, samaan aikaan niin hämmentävältä ja hyvältä..

Minun pitäisi palauttaa muutama koulutyö vielä ennen kuin kela tarkastaa nuo opintopisteet rekistereistään. Olen hyväksynyt sen, että saatan mahdollisesti saada perintäkirjeen ko. laitokselta, mutta onnekseni olen kartuttanut sen verran varallisuutta, että pystyn ko. summan maksamaan mikäli sitä minulta vaaditaan. Sen aika ei ole vielä. Tärkeämpää on terveys ja ennen kaikkea mielenterveys. Toivon suuresti, että kela olisi armollisempi myös tämän vuoden opintopisteiden suhteen, sillä tämä maailmalla vallitseva pandemia on koetellut erityisesti korkeakouluopiskelijoita. Fun, not. 

Lähden 3.7. reissuun ystäväni kanssa länsirannikolle, viime vuonna kiersimme itä-suomessa, ihan parasta: Neljä päivää autossa hyvän ystävän kanssa, elämä oli todella jees tuolloin!