En ole kirjottanut miltei kuukauteen, viime postauksen romahduksen jälkeen elämä on ollut yhtä vuoristorataa. Pitenevät, valoisat päivät ovat tietenkin vaikuttaneet mielialaan positiivisella tavalla, mutta kyllä tähän kuukauteen mahtuu myös aika monta ahdistus - ja itkukohtausta. Rehellisesti sanottuna, olen itkenyt itseni uneen 14 kertaa tämän kuukauden aikana, fun - not. Olen oikeastaan ylpeä itsestäni, että en ole lähtenyt mukaan koronapaniikkiin, tulee jos on tullakseen, suurin osa tapauksista on kuitenkin lieviä. En tosin viitsi lähteä kotipaikkakunnalle, sillä lähipiiriini kuuluu riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, eikä miltei 7 tunnin bussimatkakaan jaksa nyt oikein innostaa, vaikka yleensä pidän pitkistä automatkoista. Olen nyt ainakin huhtikuun puoleen väliin saakka jumissa Jyväskylässä. 

Kun tiedote yliopiston etäopetukseen siirtymisestä tuli, olin iloinen. Saisin nukkua rauhassa, eikä minulla olisi minkäänlaisia aikataulullisia velvoitteita. Nyt, kun etäopetusta on ollut milte parin viikon ajan, olen valmis palaamaan yliopistolle. Tulen hulluksi pienessä itsemurhayksiössäni. Onneksi yhteydenpito on nykyään paljon helpompaa kuin esimerkiksi 80-luvulla. Ahdistavaa on, mikäli tämä tilanne jatkuu useamman kuukauden ajan, toivon myös että mitään yleistä ulkonaliikkumiskieltoa ei tulisi, ihan vaan mielenterveyden kannalta. 

Mulla oli tänään kauan odotettu ja pelätty lääkärin vastaanotto. Koronan vuoksi, vastaanotto suoritettiin etänä. Sain purettua sydäntäni ja avattua tilannetta lääkärille sen verran, että hän päätti minun tarvitsevan psykologia. Kuvitelkaa, en olisi ikinä koskaan uskonut tämän päivän koittavan! Pääsen myös samalla laboratoriokokeisiin, ensin olin hieman kauhuissani sillä pelkään piikkejä yli kaiken. Hetken tuumailtuani, tajusin sen olevan ainoastaan hyvä asia. Ihan kiva saada tietää kilpirauhas - ja veriarvot näin 14 vuoden jälkeen. Kyllä 14. Kiitän onneani, että sukuni on ns. perusterve, joskus kyllä epäilen kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta se selviää muutaman kuukauden kuluttua. Sain reseptin masennuslääkkeeseen, sekä vahvempaan melatoniiniin, sillä olen taas kärsinyt ajottaisesta unettomuudesta. Ehkä ongelmat alkavat hiljalleen väistyä ja rupean saamaan taas elämästä kiinni, toivon niin. Haluan uskoa uniin, ehkä minulle on vielä tiedossa paljon ihania asioita, eikä vain ainaista harmautta. 

Nyt jatkan taas kouluhommia, kuullaan lisää! 

<3: Veronika