keskiviikko, 15. tammikuu 2020

Kuperkeikat ovat vaarallisia

Otsikko kertoo kaiken. Olen ollut muutaman päivän liikuntakiellossa polvivamman takia, joka syntyi kuperkeikkaa tehdessä. En ponnistanut tarpeeksi, mätkähdin maahan koko painollani ja tässä on lopputulos. Alan kuitenkin elpyä tästä vammasta, pystyn kävelemään melko normaalisti verrattuna maanantaihin, jolloin kärsin kovimmista kivuista. Sain kuitenkin ohjeen tarkkailla polvea vielä muutaman päivän parantumisen jälkeen, ihan vaan varmuuden vuoksi. 

Valitin joitain kuukausia sitten ystävälleni, että opiskelemani ala ei haasta minua tarpeeksi. Tarvitsen haasteita, jotta pyrin antamaan kaikkeni opintojaksoilla. Oh well, tables have turned - voin helposti sanoa näkemiin viiden päivän vapaille ja yleiselle lomailulle opintojen ohessa. Kevätlukukausi haastaa tieteellistä - ja kriittistä ajattelua opintojaksojen myötä. Kevätlukukaudella on tiedossa ainakin kaksi tenttiä, 3-4 oppimistehtävää, sekä lapsiryhmädemot, joita odotan mielenkiinnolla! Kevätlukukauden opintojen keskiarvotavoitteeksi olen antanut kevyen 4-4,5. Kerran perfektionisti, aina perfektionisti (tosin ehkä hieman laiskanpuoleinen sellainen.)

Tuntuu oudolta, että kohta en ole enää fuksi, vaan 2. vuosikurssilla. Tiedossa on ainakin useampi harjoittelu, mikä on mukavaa vaihtelua ajoittain puuduttaville luennoille ja samaa kaavaa toistaville demoille. Opiskelu on oikeasti ihan parasta monen vuoden jälkeen, ja olen motivoitunut tekemään paljon töitä saavuttaakseni päämääräni ja unelmani. Tällä hetkellä haluaisin tehdä töitä varhaiskasvatuksen hallinnon puolella, mutta kuten aiemmassa postauksessani kirjoitin, en ole poissulkenut kulttuurituottajan tutkintoa. 

Nyt on kuitenkin aika jatkaa hommia, sisällytän tähän postaukseen kuitenkin kuvia joita olen napsinut viime viikolla, sekä tällä viikolla. 

Kuullaan taas lisää! 

Veronika <3

klementiinit.jpgRentukka.jpgopiskelutila.jpgKirkkopuisto.jpg

sunnuntai, 5. tammikuu 2020

The biggest dreamer

Aurinkoista iltapäivää!

Olen ollut nyt muutaman päivän Jyväskylässä, on ollut ihanaa olla ihan rauhassa ja tehdä sellaisia juttuja, joista itse tykkää. Ainut ikävä asia tällä hetkellä on suupielessä oleva joko a) todella raju allerginen reaktio, tai b) märkärupi. Apteekin farmaseutti suositteli allergialääkettä ja bacibact-rasvaa. Toivotaan että helpottaa muutaman päivän sisällä, muuten joudun hakemaan lääkäriltä antibioottikuurin.

Matka Jyväskylään sujui muuten hyvin, paitsi että bussi meni rikki Hartolan kohdalla. 10 minuutin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, Ouluun matkaavat matkustajat joutuivat kuitenkin vaihtamaan autoa Jyväskylässä. Päästyäni Kortepohjan bussiin, olin niin väsynyt ja nälkäinen, että kirosin mielessäni kaikkea mahdollista. Kotiin pääsin tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Siivosin asuntoni, tein kana-kasviswokkia ja lähdin kauppaan. Siinäpä se ilta oikeastaan meni, nukuin 12 tuntia ja lähdin lauantaina kaupungille ja illalla tein vielä lihaskuntoa ja hulasin uudella hulavanteellani.

Elämäntaparemonttini on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vielä ei ole ollut mitään kauheita mielitekoja. On ollut vähän liiankin helppoa kävellä sipsi- ja limuosastojen ohi. Ehkä olen asennoitunut tähän muutokseen tosissani, sen sijaan syön miltei kilon klementiinejä päivässä, niin hyviä ja makeita, paljon parempia kuin karkit! Sipseille, tai oikeastaan taffelin juustopalloille on vaikeaa löytää korvaajaa, aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa, mikä on mielestäni ihan hyvä juttu.

Näin viime yönä unta rakkaasta soittoharrastuksestani, jonka jouduin valitettavasti lopettamaan muuttaessani Jyväskylään. Soitin selloa 16 vuoden ajan, musiikkia itsessään olen harrastanut kohta 22 vuotta. Musiikki on minulle elintapa, ei vaan pelkkä harrastus. Oli aivan ihanaa herätä aamulla siihen tunteeseen, kun olin saanut soittaa lempikappalettani unessa. Tietysti voisin ottaa sellon tänne Jyväskylään, mutta tila on valitettavasti rajallinen ja tiedän että kohta en tekisi mitään muuta kuin soittaisin selloa, jonka vuoksi opintoni kärisisivät. Minulle kävi noin kevättalvella 2015, suoritin pt 3/3, jolloin ”luin” myös ylioppilaskirjoituksiin. Todellisuudessa soitin selloa tutkinnon jälkeen vielä useamman tunnin, enkä keskittynyt ylioppilaskirjoituksiin. Tekisin kaiken eri tavalla jos vain voisin, aikaa ei voi kääntää takaisin, sillä elämä on nyt.

Eilisellä iltalenkillä kävelin yliopiston ohi, ihan vaan sen vuoksi, jotta tiedän minne suunnistaa tiistaina. Salaa olen odottanut loman loppumista, sillä pidän opiskelusta (meillä on yksi isompi ryhmätyö alla, ja sovimme että luemme tehtävään sopivia kirjoja, yksikään meistä ei ole lukenut sivuakaan, hups!). Opiskelu tuo tuttua rutiinia elämääni, sillä olen jo melko kyllästynyt melko rutiininomaiseen elämääni. Mieluummin opiskelen, kuin makoilen sängyssä ja katson varmaan sadannen kerran Bridget Jones: Elämäni Sinkkuna – elokuvaa.

Päivän agendana on varmaan mennä jossain vaiheessa ulos nauttimaan kirpeästä pakkassäästä, ruoanlaittoa, ulkoilua ja rentoutumista teekupillisen ääressä, podcasteja kuunnellen. Suomalaisista podcasteista ehdoton suosikkini on Jäljillä, heti sen jälkeen Kadonnut. Tykkään rikossarjoista ja kauhuelokuvista, suurimpia suosikkejani ovat Criminal Minds, Twin Peaks & X-Files. Kaksi elokuvasarjaa on kyllä ihan ylitse muiden: Halloween & Friday the 13th. Kesällä katsoin kaikki Jason-leffat ja syksyllä puolestaan kaikki Michael-leffat. Pakko tunnustaa, saan kuulla tästä usein hieman piruilua, mutta tykkään myös paljon Jurassic Park & Jurassic World-elokuvista ja suorastaan rakastan Digimon tri Adventure-elokuvasarjaa. Viimeiseksi mainittu oli suuri osa lapsuuttani ja onhan mulla vielä porukoilla Gabumon-pehmolelu. Itkin vuolaasti kuullessani Wada Kojin kuolemasta muutama vuosi sitten, onhan hän lapsuuteni merkittävin ääni.

Tässäpä tuli vuodatettua oikein olan takaa näin sunnuntain kunniaksi. Toivotan teille kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

<3: Veronika

torstai, 2. tammikuu 2020

Uusi vuosikymmen

Hei, ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Tästä vuosikymmenenestä tulee minulle menestyksellinen, suunnitelmissa on valmistua kasvatustieteiden kandidaatiksi 2022 ja maisteriksi 2024. Työurani tulen pääsin tekemään varhais- ja esiopetuksen parissa. En sulje pois kulttuuripuolelle kouluttautumista, sillä minusta olisi erittäin kiinnostavaa tehdä osittain uraa myös tapahtumajärjestäjänä. Olen ehkä joskus kertonut, että soitin selloa 15 vuoden ajan, musiikkia itsessään olen harrastanut sen 22 vuotta. Veri siis vetää lavalle, en välttämättä haluaisi esiintyä isolle joukolle, mutta haluaisin toimia juontajana, tai tapahtumakoordinaattorina.

Joulu meni hyvin, sain vähän liikaa lahjoja siihen nähden, että minun tulee vielä raahata ne Jyväskylään. Sain kauan toivomani hulavanteen, sekä aktiivisuusrannekkeen. En siis tee juurikaan mitään muuta, kuin lenkkeile ja hulaa. Vanhempani naureskelivat, että kun seuraavan kerran tulen käymään, olen ohut kuin pajunkissa. En sitten tiedä, että onko tuo heidän mielestään hauskasti sanottu. Kirjoitin joskus, että olen kärsinyt paino-ongelmista teini-ikäisestä. Tunnesyönti ja liikkumattomuus on pääsyy lihomiseen ja tiedostan sen. Kirjoitin myös, että aloitan tammikuussa elämäntaparemontin, en jaksa elää jatkuvan arvostelun kohteena.

Hoen jatkuvasti kavereilleni siitä, miten liian ankarasta dieetistä ei seuraa mitään muuta kuin pahaa. Kolmisen vuotta sitten (hui) ollessani mandariinikuurilla, kroppani meni aivan solmuun. Olin äreä, huonovointinen, väsynyt ja ennen kaikkea minulla oli jatkuvasti kylmä. Saatoin täristä kolmen peiton alla, huonovointisena ja unettomana. En siis voi suositella moista ”dieettiä” kenellekään. Vähän enemmän liikuntaa ja vähemmän ruokaa, ei sen pitäisi olla niin vaikeaa.

Uusi vuosi meni entisellä työpaikalla juhliessa entisten työkavereitten kanssa ennen baariin siirtymistä. Eräällä heistä oli viimeinen työpäivä aattona, jolloin kävin viemässä hänelle skumppaa ja syömässä kakkua ja kanapiirakkaa. Hoipertelin joskus kahden jälkeen kotiin ja nukuin yhdeksään asti onnellisesti. Sain tuosta illasta lievän krapulan, joka lähti kyllä vettä juomalla ja X-Filesiä katsomalla. Olin jopa sen verran hyvässä kunnossa, että jaksoin tehdä miltei 7 kilometrin lenkin!

Kirjoitan myös kerran kuussa ”itsemurhakirjeen”, jolloin kiteytän kaiken paskan ja pahan olon yhteen postaukseen. Olkoon se myös yksi terapian muodoista, ensimmäinen tapaaminen (kartoituskerta) terveydenhoitajan kanssa on 28.1., ajattelin olla rohkea ja itsekäs, ja vaatia minulle kuuluvaa hoitoa. Ei se ole ihmisen elämää, että toivoo kuolevansa ja samalla pelkää kuolevansa yön aikana.

Lähden huomenna takaisin Keski-Suomeen. Voin ihan rehellisesti sanoa, että reilun kahden viikon sohvalla nukkumisen jälkeen, oma sänky kuulostaa maailman parhaalta asialta ikinä. Minua ei haittaa yhtään, että heti kun pääsen asunnolle, on aloitettava siivous. Olen kaivannut omaa rauhaa ja omaa tilaa enemmän kuin mitään muuta etelän visiitin aikana. On ollut kivaa nähdä sukulaisia ja kavereita, joista suurin osa asuu Etelä-Suomessa. Silti, on aivan ihanaa mennä taas takaisin omaan pieneen koirankoppiin.

Nyt lähden tästä hedelmäsalaatin tekoon, nähdään taas pian!

<3: Veronika.

lauantai, 21. joulukuu 2019

Nähdään taas ensi vuonna

Vuoden viimeistä blogipostausta viedään! 

Tuntuu oudolta, että olen jaksanut kirjoittaa aika-ajoin tänne erittäin epäaktiiviseen internetpäiväkirjaani miltei kolmen vuoden ajan. Minusta on erittäin terapoivaa kirjoittaa anonyymisti sellaisistakin asioista, joista minun on vaikeaa puhua läheisille. 

Olen kärsinyt uniongelmista joulukuun ajan, nyt nukun jo ihan hyvin öitä, vaikkakin melatoniinin avustuksella. Joulukuu on ollut stressaavaa aikaa opintojen puolesta, mutta toissapäivänä sain tietää että olen suorittanut syyslukukauden akateemiset velvoitteet hyväksytysti. 

Istun nyt vanhan huoneeni lattialla. Saavuin kotipaikkakunnalle keskiviikkoiltana, olen nähnyt kavereita ja levännyt vihdoinkin kun siihen on mahdollisuus. Joululahjat on ostettu, silti sydämessä on hieman ontto olo. Kaipaan erästä ihmistä jatkuvasti, olin hänen luonaan yökylässä tiistaina. Oli kivaa nukkua toisen kainalossa, ja olla vaan lähekkäin. Rakastan häntä jossain määrin, mutta en tiedä tuleeko meistä koskaan mitään. Toista ei voi kahlita, ja joskus kaikista suurinta rakkautta on antaa toisen mennä, vaikka se sattuisikin. 

Esiinnyin tänään joulukonsertissa, oli aivan ihanaa soittaa selloa pitkästä aikaa yleisölle. Rakastan musiikkia niin paljon, olisi vaikeaa elää ilman musiikkia, vaikka tunnen useita ihmisiä joille musiikki ei aiheuta minkäänlaisia reaktioita. Kuuntelen miltei jatkuvasti musiikkia, etsin uusia artisteja, joiden kappaleita luukutan ihan kyllästymiseen asti.

Käydäänpä ihan lyhyesti läpi mitä vuosi 2019 toi tullessaan:

Alkuvuosi oli tasaista puurtamista töissä, maaliskuussa aloitin pääsykokeisiin valmistautumisen. Pääsin toisen hakukerran jälkeen yliopistoon kasvatustieteiden tiedekuntaan, minusta tulee siis isona varhaiskasvatuksen opettaja, mikäli hyvin käy niin vielä jonain päivänä työskentelen päiväkodin johtajana. Minua kiinnostaa myös yliopisto-opettaminen, joten en poissulje myöskään sitä vaihtoehtoa.  

Vuosi 2019 on sujunut melko rutiininomaisesti, töitä ja opiskelua, siinäpä se. Nyt on kuitenkin aika pistää tämä vuosikymmen pakettiin. Me tapaamme taas ensi vuonna, muistakaa nauttia joulusta ja uudesta vuodesta!

<3 Veronika

keskiviikko, 4. joulukuu 2019

Runot

Ikuisesti kaivaten

                          Sasu raiteilla loikki

                            Miksi hän oli niin poikki?

                            Kävi maahan makaamaan,

                            sulki silmät ja korvat

                            Ei kuullut junaa lähestyvää

                            Pian kaikki oli ohi. 

 

Tyttö hentoinen

 

tyttö hentoinen                    

niin surullinen

halusi pois,

kauas pois.

Ei kuulunut hän maailmaan tähän

Kunpa joku välittäisi vähän.

Tuo tyttö hentoinen

lipuu pois,

kauas pois.

                                                                                           

Hyvä vs Paha    

Pimeys nauroi

valo vaikeroi

oli aivan hiljaista.

Hyvyys oli poissa.

Tilalla oli pelkkää pahuutta.