maanantai, 28. kesäkuu 2021

Kohti parempaa

Elämä on ihmeellistä. Istun taas jälleen lapsuudenkotini ruokapöydän ääressä, joka tällä hetkellä toimii työpisteenä loman ajan. Olen elänyt viimeiset kuukaudet sanoinkuvailemattoman ahdistuksen vallassa, olen itkenyt ja valvonut öitä. Ollut epävarma tulevasta ja siitä, tuleeko opinnoistani yhtään mitään. Kyllä niistä tulee. Olen viimeinkin, 25. ikävuoden paikkeilla oppinut ymmärtämään itseäni, olen tutustunut itseeni eri keinoin. Olen tehnyt elämässäni isoja päätöksiä, opettelen päästämään irti kateudesta, turhautuneisuudesta. Alan vihdoinkin elämään itseäni varten, en muita varten. On aika olla itsekäs ja pitää kiinni terveydestä ja mielenterveydestä. On aika nauttia, tutustua uusiin ihmisiin, ehkä jopa rakastua uudelleen? Ken tietää, mitä nämä viimeiset kuukaudet tuovat tullessaan? Olen valmis uusiin muutoksiin, uusiin haasteisiin. Elämä alkaa vihdoinkin helpottaa, tämä tuntuu niin ihmeelliseltä, samaan aikaan niin hämmentävältä ja hyvältä..

Minun pitäisi palauttaa muutama koulutyö vielä ennen kuin kela tarkastaa nuo opintopisteet rekistereistään. Olen hyväksynyt sen, että saatan mahdollisesti saada perintäkirjeen ko. laitokselta, mutta onnekseni olen kartuttanut sen verran varallisuutta, että pystyn ko. summan maksamaan mikäli sitä minulta vaaditaan. Sen aika ei ole vielä. Tärkeämpää on terveys ja ennen kaikkea mielenterveys. Toivon suuresti, että kela olisi armollisempi myös tämän vuoden opintopisteiden suhteen, sillä tämä maailmalla vallitseva pandemia on koetellut erityisesti korkeakouluopiskelijoita. Fun, not. 

Lähden 3.7. reissuun ystäväni kanssa länsirannikolle, viime vuonna kiersimme itä-suomessa, ihan parasta: Neljä päivää autossa hyvän ystävän kanssa, elämä oli todella jees tuolloin! 

maanantai, 18. tammikuu 2021

Rehellinen postaus

Hei vaan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta 2021. Minun on pitänyt kirjoittaa jo useamman kuukauden ajan, mutta rehellisesti sanottuna en ole jaksanut avata tietokonetta kirjoittaakseni teille. Opinnot sujuvat suunnitellusti, harmaita hiuksia aiheuttaa reilun kahden viikon päästä alkava perusharjoittelu päiväkodissa ja kiitos maailmalla vallitsevan viruspandemian myötä suunnitelmat on laadittu uudestaan aivan liian monta kertaa. Suhtaudun jokseenkin varauksella, sillä koronatilanne Jyväskylässä muuttuu jatkuvasti. Pahimmassa tapauksessa päiväkodit suljetaan, ja harjoittelu siirtyy etäharjoitteluksi (tämä on se pahin skenaario). Se nähtiin jo keväällä, että kotona opiskelu ei pahemmin sovi minulle. Seinät rupesivat kaatumaan päälle 1,5 kuukauden jälkeen etäopetukseen siirtymisestä, jonka seurauksena pari isoa oppimistehtävää tuli palautettua deadlinien jälkeen, arvosanat eivät onneksi kärsineet moisesta. Yliopistolla onneksi ymmärretään, että elämä ei ole aina niin suoraviivaista ja tuollaiset lipsumiset annetaan kyllä anteeksi. 

Lopetin escitalopramin käytön joulukuussa, tuntuu että loppuvaiheessa en edes muistanut aina ottaa kyseistä lääkettä, vaan minulla saattoi olla parin päivän taukoja sen käytössä. Lopetuspäätös oli ehkä elämäni parhaimpia, sivuvaikutukset olivat aika rankkoja. Sydämentykytystä, väsymystä, oksentelua ja yleistä levottomuutta kesti varmaankin parisen viikkoa. Selvisin vähällä, sillä olen kuullut miten joillain ihmisillä sivuoireet saattavat kestää useita kuukausia. Inhottavin noista sivuoireista oli sydämentykytys, saatoin maata rauhassa sängyllä kun sydän veti ihan omaa showtaan. Pyrin siis minimoimaan rasituksen, niin henkisen kuin fyysisenkin. Kotipaikkakunnalla vietin mahdollisimman paljon aikaa hyvän ystäväni ja ex-kollegani kanssa. Kävimme syömässä tai ajelimme autolla päämäärättömästi ympäri kotikaupunkia. Nautin hänen seurastaan, pystyn sanomaan asiat suoraan kiertelemättä ja toisinpäin. 

Palasin Jyväskylään muutama viikko sitten, en muistanutkaan miten ihanaa on olla yksin, ihan omassa rauhassa. Matkatavaroiden purkaminen on raskasta, ja voin sanoa että väsyneenä ja huonotuulisena tuli kyllä muutama kyynel vuodatettua. Kiroilin ääneen tavarapaljoutta ja sitä, miten en malta odottaa omaan sänkyyn sukeltamista ja kunnon yöunia. Olen taas innostunut liikunnasta eri tavalla, pyrin käymään 5 km lenkeillä  vähintään kerran päivässä, kuntosalillakin tulee käytyä useamin, mikä on hyvä juttu. Tuleepahan tehtyä jotakin muuta, kuin vaan istuttua koneeen ääressä. Liikkumista tosin haittasi hermokipu kyljen ja lantion välillä, joka puolestaan vaikeutti syvähengitystä ja liikunnasta nauttimista. Nyt kaikki on kuitenkin taas hyvin, ja pystyn nauttimaan treenistä täysin rinnoin. 

Mukavaa maanantai-iltaa kaikille lukijoille, pitäkää huolta itsestänne ja välttäkää korona! 

Veronika 

 

torstai, 8. lokakuu 2020

Väsymystä ilmassa

Hei kaikki! 

Opinnot alkoivat kunnolla syyskuun alussa, ja tekemistä on riittänyt reiluun kuukauteen nähden ihan reippaasti. Olen jopa saanut kasaan ensimmäiset opintopisteet muutamassa viikossa, kyseinen opintojakso oli tosin viedä viimeisetkin järjen rippeet. Meidän piti kuvata joko pareittain tai 3 hengen ryhmässä opetusvideo päiväkotiin. Itse suunnitteluprosessi oli melko kivuton ja mielekäs toteuttaa. Harmaita hiuksia aiheuttivat muun muassa videon kuvaaminen ja editointi. Olin jo saada hermoromahduksen, sillä videot jotka siis kuvattiin puhelimellani, eivät halunneet siirtyä millään tietokoneelle, jotta olisin pystynyt editoimaan niitä. Onnekseni keksin siirtää videot whatsappin kautta parilleni, jonka kautta pystyin lataamaan tiedostot tietokoneelle. Editointi oli aikaa vievää puuhaa, sillä kuvasimme pätkät muutamaan videoon virheineen kaikkineen, arvostukseni elokuva-alaa kohtaan nousi muutaman päivän aikana ainakin 80%:lla. 

Olen myös aloittanut ihan kontaktikäynnit psykologilla. Hän on ihan mukava, mutta jotenkin tuntuu että me emme kuitenkaan ymmärrä toisiamme ihan täydellisesti, tai että olisi olemassa muitakin psykologeja, joiden kanssa klikkaisi paremmin. Tähän on tosin tyydyttävä, sillä psykologian hoitojaksolle pääseminen YTHS:n kautta on vaikeaa, ja minunkin piti hieman liioitella oireitani, sillä olin päättänyt päästä psykologille. Olen lukenut jodelista (niinkin luotettavasta lähteestä) kauhutarinoita yllämainitun säätiön toiminnasta, jotkut eivät ole saaneet tarvitsemaansa hoitoa ja eräs tuttavani kertoi tapaamisesta sairaanhoitajan kanssa, joka oli unettomuudesta keskusteltaessa töksäyttänyt, että miksei tuttavani vain nuku. Unettomuudesta kärsivänä voin kertoa, että se unen saaminen ei ole aina niin helppoa. Melatoniinia kuluu nyt harvemmin kuin alkuvuodesta, silti pidän ko. varaston aina käden ulottuvilla, mikäli unettomuuden pirulainen päättää taas iskeä. 

Nyt taidan sukeltaa sänkyyni ja aloittaa temppareiden katsomisen, jonka jälkeen on hyvä nukahtaa. Voikaa hyvin, Veronika. 

keskiviikko, 26. elokuu 2020

Paluu arkeen

Saavuin kotipaikkakunnaltani takaisin Jyväskylään viime torstaina. Oli ihanaa tulla taas omaan kotiin, sekä viettää vielä muutama päivä vanhempien kanssa, ennen kuin he lähtivät takaisin etelään. Olen siivonnut asunnossani, järjestellyt kaappeja JA jopa hommannut reitittimen! Hyvästi siis netissä surffailu mobiilidatan armoilla. Menihän siihen suunnilleen vuosi, en vain ole aikaisemmin jaksanut hommata itselleni wifiä, pari päivää sitten sain tarpeekseni ja poljin Seppälän kauppakeskukseen, kastuen jokaista vaatekappaletta myöten, kiitos ulkona raivoavan 15 minuuttia kestäneen ukkoskuuron. Kotiin päästyäni heitin märät vaatteet surutta lattialle ja painuin lämpimään suihkuun. En halua vilustua, enkä sairastua muutenkaan. Olen siinä mielessä hieman onneton, että tavallinen flunssa kestää helposti miltein kaksikin viikkoa. En halua menettää lähiopetuksesta hetkeäkään, haluan silti nähdä opiskelukavereita ja käydä kampuksilla, ihan vaan oman mielenterveyteni kannalta. Eristäytyminen oli rankempaa kuin olisin koskaan uskonut, vaikka luokittelenkin itseni introvertiksi, osaan silti nauttia sosiaalisista tilanteista ja ihmisten seurasta, vaikka kaikista mieluiten olen joko kaksin tai tutussa pienessä porukassa, sillä isot porukat ahdistavat ja aiheuttavat turhaa stressiä. 

Viime marraskuinen riesa, unettomuus on tehnyt jälleen paluun. Olen siis taas vaihteeksi joutunut turvautumaan 3 mg melatoniiniin. En vain jaksaisi taas tätä unettomuusrumbaa, se oli viimeksi viedä viimeiset mielenterveyden rippeet. Toivon hartaasti, että kyseessä on vain ja ainoastaan vaihe, joka menee ohi, kunhan olen taas tottunut olemaan yksin ja aloittanut opinnot. Odotan opintoja ihan mielenkiinnolla, tuleepahan taas jotain järjellistä aktiviteettia arkipäiviin, vaikka nykyään kaikki päivät tuntuvat viikonlopuilta. Tavoitteena on pitää keskiarvo nelosena, joten onpahan ainakin jotain tavoiteltavaa. 

Tämä oli taas tällainen "Hei, olen elossa" - postaus, joita on nähty tässä blogissa monen monta. Nyt aion mennä suihkuun, jonka jälkeen sukellan sänkyyn kirja kainalossa (enkä tosiaan pahastuisi, mikäli nukkuisin koko yön putkeen..). 

Nähdään taas! 

Veronika. 

lauantai, 27. kesäkuu 2020

Vähän kuulumisia

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, en edes tiedä osaanko. Maailma näyttäytyy kirkkaampana, olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisia asioita itsessäni. Tehnyt muutoksia, mm. käynyt kampaajalla leikkauttamassa pitkän polkkatukan otsatukan kera.

Saavuin kotipaikkakunnalle 16. päivä, ja alan hiljalleen taas tottua pikkupaikkakunnan pieniin ympyröihin ja siihen, että vähintäänkin nuoriso tuntee toisensa. Ahdistavaa ja samalla ei niin yllättävää. Olen niin jyväskyläläistynyt ja tottunut siihen, että kukaan ei tunne tai tiedä musta mitään. Muutto isommalle paikkakunnalle opintojen perässä oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Ei mulla koskaan ole ollut semmoista koti-ikävää, koska olen ollut melko itsenäinen jo nuoresta ja tottunut hoitamaan asiani ilman vanhempia.

Juhannus sujui rauhallisesti vanhempien kanssa mökillä loikoillen ja saunoen. Iltaisin mietittiin äidin kanssa, että tehtiinkö koko päivässä mitään järkevää. Kyllä me kitkettiin rikkaruohoja muutaman päivän ajan vaihtelevalla menestyksellä. Sain myös kerrottua äidille vihdoin ja viimein mielenterveysongelmistani. Reaktio oli huojentava, vaikkei äiti oikein osannut sanoa mitään. Vaikutan aina niin positiiviselta, vaikka pinnan alla on iso kasa selvittämättömiä ongelmia. Olen vihdoin uskaltanut myöntää itselleni, että kärsin masennuksen lisäksi myös ahmimishäiriöstä. Fun, isn’t it? Terapiani alkaa vasta elokuussa, joten täytynee sinnitellä alkusyksyyn.

Olen myös miettinyt tätä blogia, tänne olen saanut sylkeä tunteeni ja ajatukseni ilman minkäänlaista filtteriä. Haluan puhua mielenterveysongelmista niiden oikeilla nimillä, mikäli joku samassa tilanteessa oleva sattuu lukemaan näitä vuodatuksia ja saa niistä apua, olen silloin saavuttanut tavoitteeni. Mielenterveysongelmissa ei ole niin mitään hävettävää, meneehän porukka vähäpätöisimmistäkin syistä lääkäriin (lue: krapulan takia). Olen pohtinut blogin uudistamista, jotain uutta ja virkistävää. Ehkä enemmän kuvia ja kuulumisia? Asetan kuitenkin itseni etusijalle, kirjoitan silloin kun tuntuu siltä. Joskus olen kirjoittanut väkinäisesti, ja sen kyllä huomaa.

Nyt jatkan Valehtelevien viettelijöiden katsomista, kyseessä on jokakesäinen traditio, jolloin kahlaan kaikki seitsemän tuotantokautta. Mukavaa kesää kaikille, pysykää terveenä ja nautitaan aurinkoisista päivistä ja valoisista illoista! (Toivottavasti helle hieman hellittää, luonto kaipaa vettä).

 

Veronika.