En ole kirjoittanut pitkään aikaan, en edes tiedä osaanko. Maailma näyttäytyy kirkkaampana, olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisia asioita itsessäni. Tehnyt muutoksia, mm. käynyt kampaajalla leikkauttamassa pitkän polkkatukan otsatukan kera.

Saavuin kotipaikkakunnalle 16. päivä, ja alan hiljalleen taas tottua pikkupaikkakunnan pieniin ympyröihin ja siihen, että vähintäänkin nuoriso tuntee toisensa. Ahdistavaa ja samalla ei niin yllättävää. Olen niin jyväskyläläistynyt ja tottunut siihen, että kukaan ei tunne tai tiedä musta mitään. Muutto isommalle paikkakunnalle opintojen perässä oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Ei mulla koskaan ole ollut semmoista koti-ikävää, koska olen ollut melko itsenäinen jo nuoresta ja tottunut hoitamaan asiani ilman vanhempia.

Juhannus sujui rauhallisesti vanhempien kanssa mökillä loikoillen ja saunoen. Iltaisin mietittiin äidin kanssa, että tehtiinkö koko päivässä mitään järkevää. Kyllä me kitkettiin rikkaruohoja muutaman päivän ajan vaihtelevalla menestyksellä. Sain myös kerrottua äidille vihdoin ja viimein mielenterveysongelmistani. Reaktio oli huojentava, vaikkei äiti oikein osannut sanoa mitään. Vaikutan aina niin positiiviselta, vaikka pinnan alla on iso kasa selvittämättömiä ongelmia. Olen vihdoin uskaltanut myöntää itselleni, että kärsin masennuksen lisäksi myös ahmimishäiriöstä. Fun, isn’t it? Terapiani alkaa vasta elokuussa, joten täytynee sinnitellä alkusyksyyn.

Olen myös miettinyt tätä blogia, tänne olen saanut sylkeä tunteeni ja ajatukseni ilman minkäänlaista filtteriä. Haluan puhua mielenterveysongelmista niiden oikeilla nimillä, mikäli joku samassa tilanteessa oleva sattuu lukemaan näitä vuodatuksia ja saa niistä apua, olen silloin saavuttanut tavoitteeni. Mielenterveysongelmissa ei ole niin mitään hävettävää, meneehän porukka vähäpätöisimmistäkin syistä lääkäriin (lue: krapulan takia). Olen pohtinut blogin uudistamista, jotain uutta ja virkistävää. Ehkä enemmän kuvia ja kuulumisia? Asetan kuitenkin itseni etusijalle, kirjoitan silloin kun tuntuu siltä. Joskus olen kirjoittanut väkinäisesti, ja sen kyllä huomaa.

Nyt jatkan Valehtelevien viettelijöiden katsomista, kyseessä on jokakesäinen traditio, jolloin kahlaan kaikki seitsemän tuotantokautta. Mukavaa kesää kaikille, pysykää terveenä ja nautitaan aurinkoisista päivistä ja valoisista illoista! (Toivottavasti helle hieman hellittää, luonto kaipaa vettä).

Veronika.