Jotenkin musta tuntuu, että aloitan jokaisen postaukseni sanoilla "Hei taas, pitkästä aikaa". Mitä sitä turhia kiertelemään ja kaartelemaan, viimeisimmästä postauksesta on kulunut jo tovi. Mun elämässä ei ole tapahtunut yhtikäs mitään kirjoittamisen arvoista. Tai musta ainakin tuntuu siltä. Viimevuoden loppupuoliskolla tein peliarvosteluja japanilaisista otome-peleistä. Joo, just niistä joita pelaa kaikki epätoivoiset ja romantiikan nälkäiset luuserit. 

No ei vaiskaan, ihan hauskaa viihdettä ne on ollut. Ainut vaan, että ne maksaa. Yksi route on sen 4€, ja noihin peleihin jää helposti koukkuun. Alkuvuodesta 2016, lähes vuoden kestäneen parisuhteen päätteeksi mä latasin ihan ensimmäisen otomepelini. Ihan mielenkiinnosta mä kokeilin, ja hupskeikkaa. Pian huomasin olevani lähes 250€ köyhempi. Kyllä, ja toi on mulle aivan helvetin suuri summa. 

Miettikää nyt, mitä kaikkea tuolla saa! Ruokaa, vaatteita, päivittäistavaroita! Mä en edes alkuun tajunnut alkavaa ongelmaani rahapelien kanssa. Tunnen itseni luuseriksi ja häviäjäksi, koska noista peleistä ei esimerkiksi voi voittaa yhtikäs mitään. Tuohon aikaan olin työtön, ja tukiakaan ei tullut mitenkään erityisesti. Mun päivät koostu pelaamisesta, ja silloin kun en pelannut, ajattelin pelaamista ja uusia story linejä, joita kääntäjät käänsi japanista englanniksi. 

Mua oikeasti harmittaa se, miten helposti oon ollut vietävissä. Miten monta tapahtumaa multa on mennyt sivu suun "kiireiltäni". Eihän mulla mitään kiireitä ollut, mä vaan halusin olla mun omassa utopistisessa maailmassa 2D miesteni kanssa. 

Muistan, kun istuin pizzeriassa ystäväni kanssa baarikierroksen jälkeen. Mä päätin avautua mun "ongelmasta", ja mikä olikaan ystäväni reaktio? "Ei sulla mitään ongelmaa ole, en ainakaan näe sitä päälle päin!" Tuon kommentin voi myös laittaa humalan piikkiin, eikä tuohon keskusteluun koskaan palattu. Ei sillä, toivon hartaasti ettei ystäväni edes muista tuota keskustelua. Riittää, että mä muistan ja että tiedostin ongelman pelaamisen kanssa ensimmäisen kerran.

Tuo ilta muutti mun elämän. Mullahan OLI ongelma pelaamisen kanssa, ja ties mihin mittakaavoihin se olisi paisunut jos en olisi myöntänyt asiaa itselleni. Hiljalleen, mä vähensin mun pelaamista. Pelasin niitä jo ostettuja tarinoita, ja askel askeleelta, mä pääsin eroon mun pakkomielteisestä pelaamisesta. 

Mä veikkaan, että jos olisin kirjoittanut peliarvosteluja pahimpaan aikaan, niin mulla ei välttämättä olisi enää lantin lanttia, ja makaisin jossain Kampin likaisella lattialla kerjäämässä rahaa ruokaan. 

Mun suhde pelaamiseen on nykyään terve. Mä pelaan ehkä kerran viikkoon, ja se riittää mulle nykyään. Lopetan aina mun arvostelut sanoihin "Pelaa vastuullisesti". Voisin varmaan mennä johonkin rahapeliyhdistykseen kertomaan mun kokemuksesta. Olen onnellinen, ettei pelihelvetti enää kontrolloi mun elämää, vaan minä itse.