Miltä susta tuntuisi, jos sua verrattaisiin jatkuvasti sun ystäviin ja sisaruksiin? Mitä, jos sä olisit se teidän perheen musta lammas, jonka niskaan kaikki ongelmat ja vastoinkäymiset aina kaatuaisi?
Tarinan päähenkilö on Mari. Hän on 19-vuotias, juuri lukiosta valmistunut nuori aikuinen. Marin perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi myös isosisko, sekä kissa. Marin sisko, Tinja on Maria 11 vuotta vanhempi ja opiskelee yliopistossa. 
Koko pienen elämänsä, Mari on joutunut elämään siskonsa varjossa. Hänessä nähdään aina pelkkiä vikoja, ei koskaan hyviä asioita. Masennuksen takia, lukion jättäminen kesken kävi useammin kuin kerran mielessä. Elämässä ei ollut oikein mitään sisältöä, musiikki on aina ollut Marin intohimo. Se on ollut Marille ainut tapa ilmaista itseään kirjoittamisen lisäksi. 

Vanhemmat haluavat Marista sairaanhoitajan, kun taas Mari itse kammoksuu sairaaloita ja kaikkeen siihen liittyvää täysin. Silti, hän hakee aina korkeakouluhauissa sairaanhoitajaksi ja saattaaa jopa osallistua pääsykokeisiin, sijoittuen varasijalle x. Kukaan ei koskaan kysy, että mitä Mari haluaisi tehdä, sen takia hän kärsii miltein päivittäin itku - ja ahdistuskohtauksista, jotka kestävät minuuteista tunteihin, jopa päiviin. 
Hän hakee lohtua ruoasta, se lohduttaa aina. Töiden loputtua perjantaina, Mari ostaa kaapit täyteen herkkuja, ahnehtien ne suuhunsa. Tämä toistuu myös lauantaina. Se ahdistaa Maria, salaa hän toivoo kuolevansa, jottei tarvitsisi nousta enää seuraavana aamuna. Silti, Mari pelkää kuolemaa. Hän kokee, että vanhemmat olisivat hänelle vihaisia kuoleman jälkeen. 


Siskoon Mari ei pidä niin minkäänlaista yhteyttä, he tapaavat kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Siskon mielestä, Marista ei ole mihinkään. Tinja arvostelee Maria päivittäin, eikä Mari jaksa sellaista. Tinja sanoo, että Mari ei tule koskaan saamaan miestä, koska näyttää rumalta, ja että Marin olisi paras keksiä jotain kehittävää elämässään. 
Kaikki taputtelevat Tinjan päätä, koska tämä on niin fiksu ja menestynyt elämässään. Marin mielestä, Tinja purkaa epävarmuutensa siskoonsa, koska ei kestäisi eikä haluaisi nähdä Marin loistavan. Tinjan mielestä, Mari on lellitty kermaperse, joka on aina saanut kaiken haluamansa. Ei pidä paikkansa. Vaikka Mari on saanut enemmän kuin Tinja, se ei tarkoita etteikö vanhemmat välittäisi tästä yhtään sen vähempää. 

Mari on erittäin väsynyt koko tilanteeseen, ja saada hyvät välit siskoonsa. Hän kuitenkin pelkää, että Tinja talloo tämän maan tasalle, kuten on aina tehnyt. Mari ei ole tarpeeksi hyvä kansalainen, sillä joutui turvautumaan te-toimiston palveluihin, kun taas Tinja pääsi yliopiston kirjastoon töihiin suhteilla. 

Mari pelkää, että hänen selkärankansa katkeaa ja että hän lopulta riistää henkensä.

Ja kyllä, tämä kertoi musta ja mun tilanteesta.