Hei vaan, 

tentti sujui yllättävän hyvin kun ajattelen lukemiani tunteja tenttiä varten. En vielä tiedä tenttiarvosanaa, mutta eiköhän tuo mennyt läpi. Opiskelu pitää kiireisenä, nytkin minulla on kaksi luentopäiväkirjaa, muutama oppimistehtävä, tutkimussuunnitelma sekä kymmensivuinen essee kirjoitettavana. Eipähän ainakaan tule tylsää, mutta viimeaikaisten tuntojen vuoksi on ollut hieman hankalaa keskittyä tai tehdä yhtikäs mitään. 

Tuntuu kuin että olisin romahtamispisteessä. Saan ahdistus - ja itkukohtauksia harva se päivä, jonka jälkeen keräilen itseäni lattialta pala kerrallaan. Lääkäriin pääsen vasta muutaman viikon kuluttua, siihen asti minun tulee vain sinnitellä ja jaksaa. En oikein jaksa tehdä mitään, joskus käyn salilla ja lenkillä. Muuten vain olen, ei minulla edes ole Jyväskylässä sellaista ystävää (paitsi rakas), jolle voisin vuodattaa sydäntäni. Ne harvat opiskelukaverit, joiden kanssa vietän aikaa satunnaisesti ovat kiireisiä. Heillä kaikilla on joku, joka välittää ja on tukena. Tällaistako minun elämäni on, synkkää ja mustaa, ilman vailla ulospääsyä. En haluaisi elää näin, haluaisin olla vapaa ja onnellinen, joskus tuntuu ettei minulle ole suotu onnea. Joskus mietin, että johtuuko paha oloni menneisyyden pahoista teoista ja nyt minua rankaistaan näin. Koen olevani täysin kelvoton, huono ihmisraunio, joka tulee vielä päättämään päivänsä oman käden kautta. Ei minua kukaan surisi, en myöskään haluaisi että kukaan syyttäisi itseään minun itsemurhastani. Eivät he olisi voineet tehdä mitään estääkseen minua hukuttautumasta, tai hyppäämästä. 

Olen taas ajautunut umpikujaan ruoan suhteen. Joskus syön liikaa, ihan liikaa, jolloin tuntuu että ruumiini räjähtää. Toisinaan, korvaan päivän ateriat vedellä. Vihaan itseäni, vihaan heikkouttani ja silti, minulla on siltikin elämänhalua. Olen liian heikko ja pelkuri satuttamaan itseäni, pelkään fyysistä kipua. Henkinen kipu on tehnyt minut jokseenkin turtuneeksi, en oikein jaksa innostua mistään tai kenestäkään. Minua surettaa se, että en jaksa olla hyvä ystävä niille jotka ystävyyteni ansaitsisivat. Niille, joista välitän enemmän kuin kenestäkään, heistä jotka ovat vetäneet minut kerta toisensa jälkeen ylös. Heistä, joita rakastan ehdoitta. Heitä on ainostaan kolme (En laske vanhempia tai sukulaisia tähän, mutta heitäkin minä rakastan ehdoitta. En vaan sano sitä heille, sillä ei meidän suvussa puhuta pehmoisia.) 

Huomenna lähden takaisin Jyväskylään, ihanaa päästä takaisin omaan kotiin, omaan rauhaan. 

Veronika.