Päivittelen usein yhtä asiaa mielessäni: Mihin aika katoaa? Nuorempana musta tuntui, että vuodet vaan mateli aina siihen asti, kunnes täytin 20. Siitä lähtien, olen kärsinyt jos jonkinmoisista "ikäkriiseistä". Päällimäinen syy kriiseilylle on täysin luonnollinen, yhdessä vaiheessa musta tuntui että en tule koskaan pääsemään korkeakouluun. Syytin itseäni siitä, että en ottanut lukiota tosissani. Tein ihan kaikkea muuta, kuin opiskelin sen kolmen vuoden ajan - ja jäljet kyllä näkyivät ylioppilastodistuksessa. Toivon hartaasti, että nykynuoret eivät ole yhtä vastuuttomia (koulun suhteen), kuin minä silloin 16-vuotiaana. Lojuin vuoden työttömänä, kunnes pääsin 22-vuotiaana surullisenkuuluisaan uimahalliin asiakaspalvelutehtäviin. Pomoni oli erittäin epäasiallinen ja palaute työstä oli jatkuvasti negatiivissävytteistä, ajoittain jopa uhkaavaa. Työkaverini olivat onneksi mitä ihanimpia, pidämme edelleen yhteyttä useita kertoja viikossa. On aina mukavaa palata kotipaikkakunnalle, tietäen että tapaan entisiä työkavereitani. 

Sain lahjaksi teejoulukalenterin, tämän postauksen jälkeen korkkaan ensimmäisen luukun ja nautin kupillisen teetä täydellisessä hiljaisuudessa, ellei rakas seinänaapurini rupea harrastamaan erittäin kovaäänistä seksiä juuri sillä hetkellä. Olen jaksanut tehdä jotain oppimistehtäviä flunssasta huolimatta, palautus on parin viikon päästä mutta haluan silti tehdä homman kunnialla loppuun saakka, jonka jälkeen voin rauhassa aloittaa joululoman. En ole sittenkään niin varma, että palaanko kotipaikkakunnalle 12.12., vai vasta vähän myöhemmin. Se on kuitenkin täysin varmaa, että en matkusta perjantaina. Pyrin aina nukkumaan osan matkasta, jolloin matka-aikakin "lyhenee". 

Nyt on aika mennä nukkumaan, mulla on huomenna aikainen herätys. Nauttikaa talvesta <3.

Veronika <3