Minähän en tunnetusti ole mikään askartelija, ihailen niitä ihmisiä joilla kynä pysyy kädessä tai joilla on edes jonkinlaista taiteellista silmää. Minä osaan ainoastaan soittaa selloa. Minussa on myös aina ollut maailmanparantajan vikaa, kierrätän kaiken mahdollisen ja koitan keksiä tavaroille uusiokäyttöä. Inspiroiduin kokeilemaan jotain niin yksinkertaista ja hauskaa, että minun oli ihan pakko jakaa tämä teidän kanssanne. Minullahan on kissa, ja luonnollisesti joskus kauppareissulla tulee ostettua kissalle herkkuja. Yleensä talon kaksilahkeisen toimesta nämä edelliset herkkupaketit ovat löytäneet tiensä roskikseen, tällä kertaa sain pelastettua tyhjän paketin ja katsokaahan millaisen lopputuloksen sain aikaiseksi! 

51454916_238627863745486_466882976802668

Tässä on siis lopputulos, jokseenkin kömpelön näköinen ja oloinen mutta samalla niin hauska! Naapureilta olen saanut ilahtunutta palautetta näistä erittäin yksinkertaisista koristeista, jos näitä sellaisiksi voi edes kutsua! 

51049367_289802411683452_579013647792917

Hommahan alkaa siitä, että sinulla on jonkinlainen muotti, minä itse käytän kissan tyhjää herkkupakettia. Vähän kyllä harmittaa, ettei noista korvista tule terävät ja niin kissan korvan näköiset, mutta ei se minua ainakaan haittaa. Elämässä on muutenkin niin paljon suurempiakin huolia, että ei tämmöisellä ole niin väliä. Ellet sitten ole mikään askartelu-hifistelijä ;). 

51484458_1524651357667553_47301943494914

Helppoa kuin mikä! Täytät muotin vedellä ja lisäät haluamaasi elintarvikeväriä. Muistahan olla tarkkana tuon värin kanssa, koska elintarvikeväri tarttuu aika hanakasti kiinni tekstiileihin. Itse en tekisi tätä lempipaita päällä, ikinä ei voi näet tietää mitä kamalaa tapahtuu! 

50978677_2179438102310755_55437037829042

Seuraavaksi se toiseksi "vaikein" osuus tässä projektissa. Tuo kansi on melko heikkoa tekoa, eli siihen väliin pitää laittaa jotain väliin, jotta kansi pysyy siinä tukevahkosti. Itse käytän tässä foliota, taittelen tuohon väliin kaksin, kolminkertaisen kerroksen jolloin kannen tulisi pysyä tuossa jämäkästi. Koskaan ei voi olla liian varma, laitoin siis pari hiuslenksua tuon muotin ympärille ennen siirtoa minigrip pussiin. 

Tuo saa olla pakastimessa mielellään yön yli pakastimessa, tai riippuu mihin vuorokauden aikaan tuon tekee. Itse tein tuon eilen heti töiden jälkeen, ja kuten arvata saattaa odottaminen on se vaikein osuus. Minä tein sen virheen ensimmäisen kissakoristeeni kanssa, että tuikkasin sen mikroon vähän liian kauaksi aikaa. Olin aivan liian malttamaton ja utelias näkemään lopputuloksen. Maltti on siis valttia, tuon kannattaa antaa siis sulaa hiukan reunoista ja siirtää mahdollisimman pian haluttuun paikkaan. Kuten aikaisemmin sanoin, laitoin tuon vihreän muotin koristamaan meidän rapun edustaa :). Katsotaan mistä tuo sininen muotti löytää paikkansa, ehkä naapureiden rapun juurelta? 

Näiden kanssa on oikeastaan taivas rajana, seuraavaksi ajattelin tehdä lumiseoksesta samanlaisen koristeen. Jahka muistan, niin laitan kuvan siitä koristeesta sitten kuvan myös tänne :). 

Ihanaa keskiviikon jatkoa kaikille!